... Eli previously on BBB-house :) Tällä siis tarkoitan meidän taloa, joka on siis BBB-talo, koskapa rodut b:llä alkavat. Olen taannoin suunnitellut myös borderterrieriä, bokserikin on joskus käynyt mielessä. No, rajansa kaikella. Mutta asiaan, pennuista. Börbötti (bourbonnais'nseisoja, suom.huom.) Martta siis astutettiin 17.1. 2010. Tämä ei ollut mikään tuosta-vain-hoplaa-astutetaanpa-tuo-koira -projekti, vaan olen suunnitellut asiaa jo pari vuotta. Jotenkin on aina ollut vain jotain esteenä, minkä takia suunnitelmia on pitänyt siirtää. Nyt olisi varsin otollinen hetki pennuille tulla maailmaan, siksi toivoa sopii, että pentuja todellakin tulee.

Hantan (Hannele Tammivuori, kennel Canine) kanssa ollaan viimeisen puoli vuotta veivattu tätä asiaa, katsottu eri kanteilta, tuumattu ja pähkäilty. Tietenkin urosvalinta oli täysin minun itseni tekemä, mutta H auttoi kyllä kovasti mitä erilaisimmissa skenaarioissa, mitä sain päähäni. Martan siippa on siis Ruuti, joka on minun silmääni erinomaista tyyppiä oleva rotunsa edustaja, ja mikä luonne!!! Näistä pennuista tulee varmasti elosalamoita, sikälimikäli pentuja tulee. Pakko suhtautua edelleen varauksella, ettei tule liikaa pettymyksiä. Lapsillekin puhutaan koko ajan, että "jos niitä pentuja tulee". Lapset haluaisivat pitää yhden Martan pennuista meillä, mutta luulenpa, ettei niin käy. Aika näyttää.

Tero (aviomies) käytti Martan perjantaina 15.1. progetestissä. Tuolloin oli juoksun 12. päivä. Testi kertoi lukemaksi 3,1. Eläinlääkäri-Ville meinasi, että seuraava päivä olisi paras astutukselle, tai sitten sunnuntai. Itse päätin, haastateltuani muutamaa kasvattajaystävääni, että menen sunnuntaina. Siispä aamusta lastattiin autoon koira, lapset, kauheesti karkkia ja pillimehua, ja lähdettiin matkaan. Perille päästiin, ja Ruuti tuli hetimiten pihalle rakkaansa luo. Kylmästä viimasta johtuen laitoin lapset äkkiä sisälle viihdyttämään Niitti-vizslaa. Kun lapsilta oli kuteet veke, ulkoa kuului "uiui", ja Hantta ketterästi syöksähti ovelle todetakseen, että homma on hoidossa.

Ennen kotimatkaa Hantta sai leikkiä vielä namutätiä, ja syötti lapset mukavaan sokerihumalaan Kotiin päästyämme totesin, että meidän lapset, siis 7v, 5v ja 2,5v, eivät olleet kitisseet tai valittaneet missään vaiheessa. Johtopäätös: täysiverisiä koiraihmisiä. Olenpas taas ylpeä äiti! Tämä toinen mahdollisesti tuleva äiti oli seuraavankin päivän kuin raato maatessaan sohvalla, ja Teronkin piti vähän varmistella, että onhan koiralla kaikki hyvin. Olihan sillä. Rankka reissu oli vain takana.

Tästä on nyt viikko aikaa. Ihan rauhallisin mielin odotellaan ultraamista. Suunnitelmia ylityövapaiden pitämiseen olen kyllä jo tehnyt. Kiitänpä tässä vielä Hanttaa yhteistyön erinomaisesta sujumisesta. Kiitos!