Martan pennun kuolema oli koko meidän perheelle surkea juttu. Briardipentujen ylitarjonta tänä vuonna puolestaan aiheutti sen, että päätin lykätä Lillin astuttamista. Lopputulemana oli se, että minäpä olin ilman pentua, vaikka sellainen oli suunnitelmissa ottaa. No, ajattelin, että musta briardnarttu sitten hakuseen. Tai sitten fawn uros. Ja sitä urostahan ei tarvinnut kauaa haeskella. Manen kanssa juteltiin, ja ajattelin ensin, että josko sitä ottaisi sijoitusnartun. Että Mane saisi vaivoikseen ne tulevaisuuden pennut, en minä. Perheen kanssa sitä sitten pohdittiin, mitä tehdä, eikä kellään ollut oikein mitään mielipidettä. Pentu vaan oli saatava.
Minä ja lapset käytiin katsomassa Manella Myyn pentuja, kun ne olivat noin kuukauden ikäisiä (vai kolme viikkoa, ei nyt muista). Lapset olivat onnesta mykkyrällä, kun saivat peuhata pentujen kanssa. Mukana oli tietysti myös Ippin pennut, mutta suuntasin ajatukseni enemmälti Myyn pentuihin, koska pidän Myyn luonteesta kovasti. Siinä on jotain Muskamaista ;) Täytyy myöntää, että pentujen isä Ozzy ei herättänyt mitään suurta rakastumisen tunnetta ulkonäöllisesti, mutta sen luonne oli kyllä varsin rakastettava! Siinä kun se Manen kanssa peuhasi, kävi ilmi, että varsin briardmainen koira on. Tästä ei pidä ymmärtää, että O minusta ruma olisi, ei suinkaan.
Kun sitten pikkuiset Myyzzyt olivat kuukauden, suuntasimme koko perheen voimin Manelle. Tuossa vaiheessa oli sitten selvä, että uros otetaan ja Myyn pennuista. Kaikki pojat olivat ihania luonteita, uteliaita, leikkisiä ja rohkeita, ja muutama poika varsin innokas repimään rättiä. Yksi näistä pojista palasi minun luokseni kerta toisen jälkeen, käytyään repimässä välillä Henrin kanssa lelulla. Tämä poika repi ja puri kenkiä, teki kuperkeikkaa ja murisi kun hiukan taisteltiin. Sanoin Manellekin (joka oli aiemmin laittanut minulle pojista poseerauskuvia), että sanoin aiemmin mitä tahansa muista pojista, tämä kyseinen (harmaa) poika on se, jonka haluan. Tero kyllä meinasi, että Henrikin olisi halunnut oman pentunsa, mutta kohtuus kaikessa.
Pentu otettiin, ja ristittiin Möröksi. Muumilaaksosta on hän, kuten äitinsäkin.
Hienosti on mennyt. Mörkö on rohkea ja utelias. Se on myös riittävän vilkas, mutta ei aivan päätön. Kertaakaan sen häntä ei ole mennyt koipien väliin, eikä ole ollut edes pieniä tärinöitä, vaikka on isoilta välillä vähän körököröä saanutkin. Kerran meinasin kamalana ihmisenä jättää sen oven väliin, ja vaikka pieni vinkaus pääsikin, otti vain lisää vauhtia, ja punkesi reippaasti sisään. En lähde erittelemään sitä, millaiset taipumukset tällä lapsella on vanhempiensa perusteella mihinkin toimintaan, voin vain sanoa, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Ja se on seuraavaa.
Möröstä tulee ihan toimiva peli. Tuskin koskaan käyttövaliota, mutta varmasti viestikoira (jota siis haen, vaikka senkin takia, että ERÄS saa syödä hattunsa ;). Agiin ei taida olla aikaa, paitsi jos Nea hoitaa sen. Luultavasti ei kuitenkaan. Mörkö on myös sievä, mutta ei varmaankaan mikään maailmanvoittajatason koira. Mutta tällä kertaa ulkonäkö ei olekaan se, mitä ensisijaisesti haen. Olisin voinut ottaa rumemmankin otuksen, että saisin tuollaisen luonteen, mikä Möröllä on. Tärkeintä luonteessa tietenkin on se, että tulee lasten kanssa hyvin juttuun. En usko, että siinäkään tulee ongelmia. Liiallista dominointia en pennulta myöskään halunnut, koska meillä on Mio, jonka arvovaltaa en toivoisi kenenkään yrittävän horjuttaa. Vaikka koska sitä tietää, miten ne arvojärjestykset elikoilla menee!
Loppukaneettina: taas tuli otettua Manelta koira. Ei olekaan vasta kuin viides. Ja sitten perhepiirissä vielä Myy. Sanoin Manelle tuossa taannoin, etten kuunaan ota siltä enää koiraa, ja se vaan hymähti (arvasi varmaan mun heikon luonteeni :). No, Möröstä on ollut myös se seuraus, että Tero sanoo, että minusta on tullut jo ihan Manen näköinenkin. Tiedä häntä, muistuttaahan avioparitkin kuulemma joskus toisiaan. Tässä en ala kummemmin selittelemään, mutta kerran vertasin Manea meidän Fiatiin. Ne, jotka haluavat kuulla tämän tarinan, voivat minulle soittaa.
Siihen saakka minä jatkan pennun kasvattamista ja pissojen siivoamista, sekä isojen paijaamista. Ylihuomenna on isot synttärit, nakkikakkua tarjolla. Olen iloinen valinnastani ottaa tämä pentu. Ne, jotka samaisesta pentueesta suunnittelevat itselleen pentua, voin sanoa, että suosittelen omasta puolestani.
