Martalle on varattu maanantaille ultra. Siihen asti vielä pähkäillään, että ollaanko vai eikö olla. Ei kyllä tämän ihmisen röntgensilmilläkään voi sanoa juuta eikä jaata. Hantan kanssa parannettiin maailma viime yönä, ja hää oli sitä mieltä, että ei se vältisi vielä näykään. Ja näin mä olin itsekkii ajatellut. Martta ei siis ole mitenkään paksusti paksuna, jos siis lainkaan on. Selkää katsoessa se on levinnyt, ruokahalu on kasvanut ja on tavallaan seesteisemmän oloinen elukka, mutta voihan tuo kai valeraskaanakin olla. Mutta katsotaan, maanantaina tietää sitten.

Sillä välin toisaalla: minulla on ihan kamala briardpentukuume. Eräs henkilö innosti minua erään toisen henkilön pentuihin, ja tämä on ihan kamalaa. Asiaa ei auta se, että kävin katsomassa pentujen leikitysvideoita... Jo vuosia mulla on ollut tosi kova hinku saada viestikoira, korviketta Muskalle. Aviomies on jo omalla tavallaan suostunut toiseksi tolpaksi metsään. Olihan se Muskallakin eräänä tolppana. Nyt yritän pitää pääni kylmänä ja pärjätä ilman briardia.

Martan pennuista kukaan ei jää meille kotiin. Yksi sijoitetaan - siis jos niitä tulee. Sukupuolesta en tiedä, mutta mun toiveena olis saada sellainen näpsäkkä uros. Muuten Maran pennuista on ollut kovasti kiinnostusta, joten todellakin toivon, että niitä tulee. Jäämme siis odottamaan!