Viimeisimmästä blogimerkinnästä on kulunut jo tovi jos toinenkin. No, eipä ole juuri ollut kerrottavaa. Mutta nyt on! Martta on astutettu, varon vuoksi useampaan otteeseen. Dino -herra saapui meille kotiin hyvissä ajoin, kun Martalla oli juoksusta menossa yhdeksäs päivä. Päätettiin Dinon perheen kanssa ottaa periaate ei vara venettä kaada. Tuo päivä oli keskiviikko. Siinä puhuttiinkin, että tuskin mitään tapahtuu ennen lauantaita - sen verran Marttaa tunnen, että on ollut aika täsmällinen päivissään. Lauantaiaamuun mennessä mitään ei ollut tapahtunut, ja jo aloin hermostua (joku saattaa jopa väittää, että hermostuin jo aikaisemmin :).

Eikä lauantaina päivälläkään mitään, pientä yrittämistä, mutta ei mitään, mikä olisi mihinkään johtanut. Sitten illansuussa purkittelin mustaviinimarjahilloa, kun Martta alkoi uikuttaa eteisessä. Hillot jäi siihen, ja pääsin todistamaan, että nalkissa oltiin! Riemulla ei ollut rajaa! Että nyt sitten ainakin tämän yhden kerran saatiin onnistumaan :) Sunnuntaiaamuna tyypit olivat olleet yön erossa toisistaan, ja heti aamupalan jälkeen ryhdyttiin taas toimeen. Ja taas illalla. Tässä vaiheessa minä olisin jo antanut olla, vaan eikä mitä: maanantaiaamuhan on hyvä aloittaa tällaisella sessiolla!

Nyt Dino on jo kotonaan, astuttuaan Martan siis kaikkiaan neljä kertaa Maran juoksun 12.-14. päivinä, jotka ovat aiempien progetestejen perusteella olleet niitä Martan parhaita. Nyt jäädään odottamaan, ottavatko yritykset tulta, jos eivät, Martta on tuomittu lapsettomuuteen. Mahdollisuudet tällä kertaa nyt ainakin ovat oikeasti olemassa, mutta meidän tuurilla jotakin todnäk vielä tapahtuu. Saadaan kymmenen pentua ja kaikki saavat jonkin mysteerisairauden ja kuolevat pois. Tai tuo iäti pelottava parvo, jota täällä lähiseuduilla nyt ilmeisesti liikkuu. Ei sovi nyt piruja maalailla seinille, mutta enpä tässä juuri mitään odota. Mukavampaa on sitten se yllätys, jos pentuja todella tulee ja kaikki meneekin hyvin.

Ja nyt sitten vain odotellaan.