B&B-pentuelämää

Martan pennut täyttävät kohta 4 viikkoa. Alussa nuo kaverit olivat todella pieniä, valkoisia matoja, mutta nyt on asia toisin. Entistä enemmän erilaiset luonteenpiirteet nousevat esiin, ja ulkonäöltään ne ovat kaikki keskenään erilaisia. Toki - erään muun rodun kasvattajan näkökulmasta - pennut ovat hyvin tasaisia, mutta suuren eron pentujen välille tuo väri. Kun musta briard on musta briard, ovat börbötin pennut kaikki keskenään erilaisia. Pilkut ja läiskät ovat aina eri kohdissa! Nyt ovat oranssitkin pennut saaneet pilkkuja sen verran, että ne näkyvät selkeästi. Kasvattajan silmää miellyttävät tietyt piirteet kussakin pennussa, mutta ei niissä ketään rumaa ole.

Luonteissa erot ovat toisenlaisia. Jotkut (varsinkin tummin poika) on melko tasainen, kun taas maksa-tyttö Siiri (tulevan omistajansa nimeämänä) on säpäkkä ja vaativa. Huvittavaa on, kun pentu koettaa komentaa äitiäänkin :) Valppaita kaikki pennut ovat, ja havainnoivat nyt innolla ympäristöään. Lapset pitävät huolen siitä, että paijausta pennut saavat varmasti osakseen! Tämä on hieno asia siitäkin syystä, että pennut oppivat olemaan käsiteltävinä ja tottuvat käsittelyyn. Muuhunkin kuin kynsien leikkuuseen - joka on oma operaationsa sekin.

Kiinteää ruokaa ollaa aloitettu kokeilemaan. Martalta tulee kyllä hyvin maitoa, että maitobaari on edelleen auki. Aika kuitenkin menee reippaasti eteenpäin, ja pakko kai meidänkin on haikein mielin mentävä matovaiheesta eteenpäin... Kohta ollaan jo siinä tilanteessa, että lapset lentävät pesästä! No, nyt kuitenkin vielä mennään vauvavaiheessa eteenpäin. Pyykkiä ja pesemistä riittää, mutta melkein ilolla tässä vielä siivotaan. Odotetaan pari viikkoa, kuinka siinä vaiheessa vielä siivoaminen innostaa... ;)

Nyt Martan pennut ovat kaksiviikkoisia. Jo eilen aukesivat ensimmäisen herran silmät, ja tänään muutkin kiskovat luomiaan erilleen. Jo nyt on lisäksi huomattavissa persoonallisuuseroja. "Komiat pojat" ovat kovin itseriittoisia ja rauhallisia, Pikku-ukko samoin, mutta viimeksimainittu erityisesti nauttii sylittelystä. Tytöistä maksa-valkoinen on aika narttu, jos ei saa juuri-nyt-tässä-ja-heti maitoa. Se tyttö osaa huutaa! Oranssi-valkoinen pitkähäntä tyttö on laiska, ja söisi koko ajan. Ainut töpö tyttö on oikeastaan aika mukava kaikin puolin - sille sopii kaikki. Tottahan on muistettava, että eipä näistä mitään voi aikuisten oikeesti päätellä, mutta onpahan kasvattajallakin jotakin tekemistä :)

Kasvu on ollut huimaa, ja Pikku-Ukko Pisuliinikin on jo lähes ottanut isommat sisaruksensa kiinni. Kasvattajan hyvin subjektiivisesta näkövinkkelistä katsoen pennut ovat kaikin puolin täydellisiä!

Sillä aikaa toisaalla... Mörkö ja naksutinkoulutus ovatkin hyvä yhdistelmä! Tosin minuun on istunut pieni perfektionisti, ja siitä syystä Mör menee BH-kokeeseen vasta ensi vuonna. Täytyy saada viilattua virheet pois ;) Vaikka poika onkin äääääääärimmäisen rasittavassa iässä, se ei ole korvaton. Lisäksi se kestää omistajansa virheet, ja antaa anteeksi. Edelleen olen siis Mörkkiin tyytyväinen! Mör ja Mitra ovat kaiken kukkuraksi ottaneet Martan pentuineen hienosti, ja antavat tilaa perheelle. Mör ei oikeastaan ole edes kiinnostunut menemään samaan huoneeseen pentujen kanssa. Mitra yrittää, mutta se kyllä hienovaraisesti käännytetään muuanne.

Elämä on siis kokolailla iloisesti uomillaan, ja se on hyvä se!

Martan pennut syntyivät eilen 25.9. klo 13 alkaen. Kolme ensimmäistä, kaksi narttua ja uros, syntyivät suhteellisen liukkaasti ilman sen kummempia kommelluksia. Ongelmat alkoivatkin sitten sen kolmannen jälkeen. Martta kävi vähän väliä pentulaatikon ulkopuolella puhkumassa ja puhisemassa, mutta mitään ei tullut. Mahanahan läpi saatoin selvästi tuntea, että joku siellä liikkui - vaikka ultrassa meinattiinkin, että vain kolme pentua oli tulossa. Soiteltuani muutamalle armoitetulle, asiantuntevalle ystävälleni (Kalliokoski, Touronen ja Tammivuori) päädyin soittamaan henkilääkärillemme Villelle. Tuossa vaiheessa kello oli 18, ja edellinen pentu oli syntynyt 15.30. Ville neuvoi odottamaan vielä tunnin, mutta eihän sinä aikana mitään tapahtunut. Eikun uudestaan luuri käteen, soitto Villelle, Martta autoon, pennut koriin ja kohti Pälkänettä.

Hetimiten Ville saattoi sanoa, että väkeä mahassa oli vielä, mutta käsipelillä ei lasta ulos saatu, oli jotenkin vika-asennossa. Todettiin, että pakko tehdä keisarinleikkaus. Villen kommentti "ai, täällähän on vielä monta!" ei tullut yllätyksenä, olihan Martta aika mahakas vielä noiden kolmen jälkeen. Nopean toimituksen tulos oli siis vielä kolme pentua, joista yksi oli (muihin verrattuna) piskuinen uros. Kaiken kaikkiaan pennut vaikuttivat hyvän kokoisilta, kaikki muut paitsi em. pikku-ukko olivat reippaasti yli 400g, melkein 500 oli muutama. Ville sanoi, että Martassa synnyttäjänä ei ollut mitään vialla, ongelmana oli tosiaan se, että tämä yksi herra oli väärässä asennossa.

Nyt Martan maha on siis aika pitkältä matkalta auki, ja tihkuttaa verta, ei pahasti, mutta sen verran, että joissakin pennuissa on vivahdus vaaleanpunaista. Haava on myös nähtävästi hiukan kivulias, koska Martta murisee, jos pentu kovasti tassuilla ottaa tissistä tukea. Silminnähden väsynyt se on myös, mutta nauttii siitä, että saa olla ulkona rauhassa. Kuitenkin, kun sisälle menoa ehdotellaan, sillä on jo kiire lapsiaan hoitamaan :) Tänään on nyt ensimmäinen kokonainen päivä Martalla äitinä, ja vaikka vähän kangistellaan vielä, hyvältä näyttää. Antibiootit ja särkylääkkeet onneksi meillä on, niin että saadaan puukon jälki hoidettua kuntoon.

Toki tässä on käynyt mielessä, että mitäköhän vielä sitä tulee eteen, mutta ei kai nyt enää muuta!?! Myönnän, olen vähän (?) hermoheikko, mutta taustojen valossa luulen, että minua hiukan ymmärretäänkin. Iloinen olen kyllä siitä, että paitsi avuliaat ystäväni ovat auttaneet, mutta myös siitä, että Ville viitsi käyttää sunnuntai-iltansa koirani pelastamiseen pinteestä. Muuten olisi ollut matka jonnekin kauas jollekin tuntemattomalle eläinlääkärille. Onneksi ei tarvinnut!

Lähdenpä tästä taas siivoamaan.

Tänään Martan ensimmäisestä astuttamissessiosta on kulunut 58 päivää. Pesä on valmiina, ihmiset on valmiina ja lähipiiri on kuin tulisilla hiilillä. No, toiset enemmän, toiset vähemmän :) Martta itse on tyyneyden perikuva, omaan marttamaiseen tapaansa. Hyppimis-pomppimisosastolla on rauhallista (thank god!), mutta muuten mennään niinkuin ei mitään. Maha on tosin tiellä, ja Mara välillä ähkiikin massaylivoiman alla. Kaikki on tähän saakka mennyt siis varsin mallikkaasti.

Varotoimenpiteitä on tehty paljon sen varalta, että itse synnyttämistoimituksessa kaikki menisi hyvin. Eihän sitä kaikkeen voi varautua, mutta se nyt ainakin, mitä kohtuudella voidaan ajatella tehtävän. Mahtavaa on ollut kuitenkin kaikessa tässä se, että olenpa tullut huomanneeksi, että minulla on paljon ystäviä. On paljon sellaisia, jotka mielellään auttavat ja tarjoavat apua tiukan paikan tullen, jopa tinkien omasta hyvinvoinnistaan (yöunet tmv. ;). Tuskinpa koskaan saan näitä ihmisiä kiitettyä riittävästi, mutta yritän.

Ja sitten vaan odotellaan...

Martan ultrassa näkyi tänään ainakin kolme pentua! Ei ole tulossa jättipentuetta, mutta ainakin tosiaan ne kolme (ELL Ville sanoi, että max 5). Täällä ollaan hyvin riemukkaissa tunnelmissa, lapsetkin ovat innoissaan! Nyt vain toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin... Ettei nyt tule mitään kummallisia takapakkeja... Uskotaan pentujen tulevan, kun ovat ulkona emästään ja kaikissa sielun ja ruumiin voimissa!

Pessimistihän ei pety?

Viimeisimmästä blogimerkinnästä on kulunut jo tovi jos toinenkin. No, eipä ole juuri ollut kerrottavaa. Mutta nyt on! Martta on astutettu, varon vuoksi useampaan otteeseen. Dino -herra saapui meille kotiin hyvissä ajoin, kun Martalla oli juoksusta menossa yhdeksäs päivä. Päätettiin Dinon perheen kanssa ottaa periaate ei vara venettä kaada. Tuo päivä oli keskiviikko. Siinä puhuttiinkin, että tuskin mitään tapahtuu ennen lauantaita - sen verran Marttaa tunnen, että on ollut aika täsmällinen päivissään. Lauantaiaamuun mennessä mitään ei ollut tapahtunut, ja jo aloin hermostua (joku saattaa jopa väittää, että hermostuin jo aikaisemmin :).

Eikä lauantaina päivälläkään mitään, pientä yrittämistä, mutta ei mitään, mikä olisi mihinkään johtanut. Sitten illansuussa purkittelin mustaviinimarjahilloa, kun Martta alkoi uikuttaa eteisessä. Hillot jäi siihen, ja pääsin todistamaan, että nalkissa oltiin! Riemulla ei ollut rajaa! Että nyt sitten ainakin tämän yhden kerran saatiin onnistumaan :) Sunnuntaiaamuna tyypit olivat olleet yön erossa toisistaan, ja heti aamupalan jälkeen ryhdyttiin taas toimeen. Ja taas illalla. Tässä vaiheessa minä olisin jo antanut olla, vaan eikä mitä: maanantaiaamuhan on hyvä aloittaa tällaisella sessiolla!

Nyt Dino on jo kotonaan, astuttuaan Martan siis kaikkiaan neljä kertaa Maran juoksun 12.-14. päivinä, jotka ovat aiempien progetestejen perusteella olleet niitä Martan parhaita. Nyt jäädään odottamaan, ottavatko yritykset tulta, jos eivät, Martta on tuomittu lapsettomuuteen. Mahdollisuudet tällä kertaa nyt ainakin ovat oikeasti olemassa, mutta meidän tuurilla jotakin todnäk vielä tapahtuu. Saadaan kymmenen pentua ja kaikki saavat jonkin mysteerisairauden ja kuolevat pois. Tai tuo iäti pelottava parvo, jota täällä lähiseuduilla nyt ilmeisesti liikkuu. Ei sovi nyt piruja maalailla seinille, mutta enpä tässä juuri mitään odota. Mukavampaa on sitten se yllätys, jos pentuja todella tulee ja kaikki meneekin hyvin.

Ja nyt sitten vain odotellaan.

Martan pennut lykkääntyvät jälleen. Oulussa käytiin miehelässä, mutta tulevaisuuden isukki oli hivenen yli-innokas, ja homma meni kirjaimellisesti reisille. Pieni mahdollisuus oli, että pentuja olisi saattanut tulla, koska koirat pääsivät luvattomasti olemaan keskenään. Mitään ei sitten kuitenkaan (todnäk) ole tapahtunut, koska ultrassa ei näkynyt mitään. Kovasti harmittaa taas, kauheeta vastustusta näyttää olevan tämä projekti meille... No, kesällä uudelleen! Seuraava juoksu tulee yleensä Martalla heinä-elokuussa, joten siinä sitten hoidetaan hommat.

Ja taas odotellaan...

Martta aloitti juoksunsa viikko sitten perjantaina. Oman tapansa mukaan tarjoaa ahteriaan heti alusta alkaen kaikille/kaikelle, mutta progetestaus on varattu vasta tiistai-iltapäivälle. Martan juoksut on aina ollu tosi pitkiä, ja siitä johtuen - luulisin - astutusajankohta on yllättävän myöhään. On tässä taas konsultoitu Tammivuorta ja Kalliokoskea sun muita, kun ei tahdo hermo kestää. Eihän tässä olis mitään, jos uros olis tossa naapurissa, mutku tarvii hiukan pitempi reissu tehdä miehelään. Yritänkin tässä pitää siis pään kylmänä, etten hötkyilisi. Josko tällä kertaa vihdoinkin kaikki onnistuisi.

Unimaailma lupaa hyvää. Edellisyön unessa pidin Maraa sylissä, ja sen maha velloi niin kovasti, että pentuja oli vissisti tulossa. Toivon mukaan ei kuitenkaan tule sellaisia pentuja kuin mitä taannoin näin: syntyi kaksi bourbonnaisnarttua sekä yksi karvaton lohikäärme. Jos näin kävisi, olisi luultavaa, että joku toinenkin on apajille päässyt. Ei siis lohikäärmeitä, kiitos! Jostain voi huomata, että tämä pentuasia on aika päällä öisinkin...

Ärsyttävää on, että Martan ohella myös Mitra juoksee. Ei tarttis sen enää lainkaan. Tosin meni siinä yli vuosi edellisestä juoksusta, että eipä tuo haitaksi asti ole päässyt. Haitta on kuitenkin se, että joku meni ottamaan tähän huusholliin uroskoiran. Kuka lie... Mör yrittää orastavassa miehisyydessään astua molempia narttuja, mutta Mitralta tulee vain hammasta, ja Martan yritykset jää siihen, kun narttu on niin pieni, eikä Mörön näkövinkkelistä ole edes koira. TOTTAKAI pidän nartut erillään Möröstä, mutta pittäähä sitä testata välillä, miltä Martta taas tänään vaikuttaa!

Katseet suuntautuvat nyt siis tiistain reissuun Villelle. Tulos tulee vasta ke, mutta en hötkyile. Todella uskon, että sopiva aika astuttamiselle on vasta ensi viikonloppuna. Sitä odotellessa hankin itselleni migreenin ja mahahaavan.

Treeni-into vaihtelee, mutta koko ajan ollaan pennun kanssa tehty jotakin. Noutokapula on ollut kiinnostuksen kohteena, niin seitsenkuiselle pennulle kuin seitsenvuotiaalle ikäneidollekin. Ensimmäistä kertaa opetan kahdelle täysin eri ikäiselle koiralle samaa asiaa. Tietenkin Mörön on helpompaa oppia näitä asioita, mutta Mitralla on selkeästi intoa tehdä - vähän liikaakin. Mörkö tekee asiat innolla, jota pennulla kuuluu ollakin, mutta Mitralla ei ole mitään selitystä intoonsa. Paitsi ehkä geenit :) Tästä on ollut hiukan haittaakin: Mitra ahistaa oikein kunnolla seuratessa, ihan niin, että minulla on polvi sen suussa joka kerta kun vasen kinttu askelen tekee. En ole puuttunut siihen, enkä puutukaan. Olen nimittäin huomannut, että joka tapauksessa kisoissa Mitra irtoaa sen verran, että seuraaminen on justiinsa oikealla kohdalla. Minun makuuni, tuomarit eivät ehkä ole samaa mieltä kanssani.

Joka tapauksessa, vaikka ajattelee, että treenaus ei kiinnosta, nämä treenattavat tuovat sitä intoa! Onnistumisen ilo näitten kanssa treenatessa on niin valtaisa, ettei sitä näyttelyistä saa. Pakko tässä vielä mainita Marttakin, sillä myös sitä treenaan. Edelleen kyllä saa huomata, kuinka erilaista onkaan kouluttaa lintukoiraa, kun on näihin palveleviin tottunut... Eipä silti, Martan kanssa on hauskaa, sillä sen hölmöilyjä ja luumuiluja ei voi ottaa tosissaan, vaikka kuinka ottaisi pattiin. Eli hyvän tuulista pelleilytreenausta, joka ei johda mihinkään, sitähän tämä on parhaimmillaan, tämä harrastus.

Pentu-uutisista sen verran, että Martta astutetaan seuraavasta juoksustaan. Siitä lisätietoja mahdollisimman pian! Kiinnostusta pentuihin jälleen on kovasti, ja odotukset ovat kovat. Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin!!!

Suureksi, koheltavaksi koiranpennuksi Mör osaa olla kovin hiljainen. Kuin kissa se vetää kynnet jonnekin sisuksiinsa, kun lähtee hiippailemaan ympäri taloa koirilta kielletyille alueille. Mitä ei huomata, ei voida suuttua. Usein nämä Mörön hiippailuretket päättyvät jonkun ihmislapsen huutoon: "Ei Mörkö tyhmä koira mene pois!!! Äitiiiiii! Mörkö on keittiön pöydän alla!!!" On koira tajunnut, mistä herkut löytyvät. Pointti on siis se, että Mörössä on aimo annos kissaa. Mistä lie saanut piirteensä, vaiko Manen katraasta... :)

Lola-börbötti oli yökylässä meillä juoksuineen päivineen. Minä ajattelemaan, että ei pentu vielä naisen päälle ymmärrä. VIRHE! Onneksi katselin ikkunasta koirien touhua, niin jo oli Casanova naisen kimpussa. Lola oli varsin vastaanottavaisen näköinen. Aika hätäseen lensi koirien ruokakupit lattialle ja juoksin paljain varpain ulos, samalla huutaen Lasselle, että nyt lujaa tänne! Vahinkoa ei siis sattunut, enkä tiedä, olisiko sattunutkaan, mutta varman päälle on pelattava. Saattaisi tulla melko vinkeen näköstä pentua näistä kahdesta!

Pennun tottelevaisuuskoulutus jatkuu samaan rauhalliseen tahtiin. Tavoitteena on saada liikkeet varmaksi miettimällä ja hätäilemättä. Nyt olen kuitenkin käyttänyt jo aika paljon pakotteita, koska Mör huomaa aina jonkin porsaanreiän, jota kautta pääsee kikkailemaan. Ihan kamalan tosissani en näitä kikkakolmosia vielä ota, koska kyse todella on vain viiden kuukauden ikäisestä pennusta. Saa siis olla ihan lapsikin!

Vielä on kehuttava isojakin. Martta saattaa saada tokossa ehkäpä tuloksenkin (jos minä en pilaa kaikkea!). Mitralla alkaa olla avoimen luokan liikkeet hallussa, mutten tiedä, koska se menee seuraavaksi kisoihin. Todnäk keväällä. Odotellaan juoksua. Suurin haave Mitran kanssa on, että se elää yhtä pitkään kuin äitinsäkin. Saataisiin kisauraa jatkettua vielä vuosia... Pippuri rakastaa tekemistä, enkä varmaan koskaan voi sen kanssa touhuamista lopettaa.

Loppukaneettina todettakoon, että kyllä on kolmessa koirassa tekemistä, kun kaikkia treenaa! Kuitenkin tämä kaikki on niiiiiin antoisaa, että näyttelykiinnostus on tositositosi laimeaa. Jonnekkii Messariinki pitäs viä mennä... Pöh.